Siinan esittely

Hei!

Olen kotoisin Helsingistä, mutta myöhemmin tamperelaistunut muusikko. Koulutukseltani olen musiikkipedagogi/ musiikkileikkikoulunopettaja (Amk). Olen toiminut varhaisiän musiikinopettajana mm. Helsingin Konservatoriossa, Pirkanmaan musiikkiopistossa, Kangasalan ja Vesilahden MLL:ssa sekä Maija Salon musiikkikoulussa. Lisäksi olen ollut mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa erilaisia lastenkonsertteja ja -tapahtumia sekä musiikkiäänitteitä. Ammattiopintojeni ja työni ohella olen opiskellut vuodesta 2002 lähtien mm. Orff-pedagogiikkaa niin Suomessa kuin Itävallassakin. Olen suorittanut mm. JaSeSoi ry:n Musiikkipedagogiikan koulutusohjelman Orff tasokurssit I, II ja III sekä suorittanut näiden opintojen loppututkinnon vuonna 2006.

Sain valtakunnallisen Vuoden Kasvattaja 2010 -palkinnon ansioutuneesta työstäni lasten musiikki- ja kulttuurikasvatuksen parissa.

Tällä hetkellä viimeistelen jatko-opintojani Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen osastolla sekä toimin Pikku Kakkosen musisoivana juontajana ja freelancer-muusikkona konsertoiden ympäri Suomea.

kukka

Tv2/Pikku Kakkonen

Syksystä 2006 lähtien olen tehnyt yhteistyötä myös YLE TV2:n lastenohjelmatuotannon kanssa. Olen ollut monella tavalla mukana tekemässä mm. Musatoosa ja Nuottiavain lasten musiikkiohjelmasarjoja. Syksystä 2008 alkaen olen toiminut myös Pikku Kakkosen Musamaanantai-iltojen juontajana.

MusaMaanantain Pikku Kakkosia voi katsella netistä Yle Areenasta. Etsi sieltä maanantaipäivät, niin pääset mukaan laulamaan ja leikkimään muutaman laulun verran.

kukka4

Lastenkonserttikeikat

Opetustyön ohessa keikkailen muusikkona mm. Siina & Taikaradio-orkesterissa, Rytmirumpu -duossa, Lastenmusiikkiorkesteri Kuperkeikassa, Hirvosen perheorkesterissa, Tinttaralla-orkesterissa ja Lasten musiikki- ja kulttuurikeskus Verson järjestämissä lastenkonserteissa. Lisäksi toimin myös mm. aikuiskouluttajana ja musiikkikasvattajana sekä juontajana ja kertojana erilaisissa lapsiyleisölle suunnatuissa konserteissa ja tilaisuuksissa.

Yhtyeilläni on valmiita konserttikokonaisuuksia tai voimme räätälöidä konserttiohjelmistomme toiveittenne mukaan.

kukka3

Musiikkisatuja ja -tarinoita orkestereille

Olen kirjoittanut mm. C.Saint-Saënsin säveltämään Eläinten karnevaali -musiikkiin musiikkikasvatuksellisen tarinan, mikä herättää kuulijoiden mielikuvituksen valloilleen ja herkistää kuuntelukorvat havainnoimaan musiikista erilaisia musiikillisia asioita. Konserttikokonaisuus on suunnattu niin lapsille kuin koko perheellekin. Musiikillinen tarina sai ensiesityksensä marraskuussa 2008 Helsingin Konservatoriolla: käsikirjoitus ja kerronta Siina Hirvonen, musiikista vastasi Helsinki Concordia-kamariorkesteri johtajanaan Jani Sivén, projisointi Taina Koskinen ja valot Tuukka Törneblom. Yhteistyötä myös mm. Oulu Sinfonian, Savonlinnan oopperajuhlien ja Hyvinkään orkesterin kanssa.

 

Olen tehnyt Eläinten karnevaali -konsertin toteutuksia myös yhteistyössä tanssija-koreografi Sami O. Vartiaisen ja graafikko Taina Koskisen kanssa.

Lisää Siinan ja Samin yhteisistä lastenkonserteista sinfoniaorkestereille.

kukka

Musiikkikasvatus

Musiikkikasvatus ja pedagogiikka ovat minulle tärkeitä asioita ja lähellä sydäntäni, joten niin lastenkonserttini ja opetustyöni kuin Pikku Kakkosen lastenmusiikkiohjelmatkin pohjautuvat monipuoliseen musiikkikasvatukseen ja leikin kautta oppimiseen.

Esim. Pikku Kakkosen Musamaanantain juonnoissa käyttämieni laulujen pohjalla on aina jokin pieni tarina, sekä pedagoginen ja musiikkikasvatuksellinen ajatus. Musiikillisten asioiden lisäksi pidän tärkeänä tuoda kaikenikäisille lapsikatsojille musiikin kautta tutuksi myös esim. numeroita, kirjaimia, perinne- ja tapakasvatusta jne. Juontojeni lauluihin, leikkeihin ja musiikillisiin asioihin johdattelen katsojat mukaan pienillä tarinoilla, jotta oppiminen olisi lapsista mukavampaa. Leikin kautta oppiminen tapahtuu myös ns. piilo-opetuksena eli huomaamattaan katsoja onkin oppinut uuden laulun tai laululeikin hauskojen toistojen ja tehtävien kautta.