Hyppää mukaan riemukkaalle musiikkimatkalle!

Hei! Olen Siina, muusikko, musiikkipedagogi (AMK) ja musiikkileikkikoulunopettaja. Olen toiminut varhaisiän musiikinopettajana sekä suunnitellut ja toteuttanut lastenkonsertteja ja -tapahtumia sekä musiikkiäänitteitä. Toimin myös aikuiskouluttajana ja musiikkikasvattajana sekä juontajana erilaisissa lapsiyleisölle suunnatuissa tilaisuuksissa. Lisäksi teen tv-toimittajan ja -juontajan töitä sekä kirjoitan. Vuonna 2010 minut palkittiin Vuoden Kasvattaja 2010 -palkinnolla.

Siina

Siina & Taikaradio -orkesterin uusi cd-levy LAULUBUSSI on ilmestynyt!!!

Keikkailen muusikkona mm. Siina & Taikaradio -orkesterissa ja Lasten musiikki- ja kulttuuri-
keskus Verson järjestämissä lastenkonserteissa.
Teen myös yhteistyötä eri orkestereiden ja soitinkokoonpanojen kanssa. Siina & Taikaradiolla on valmiita konserttikokonaisuuksia tai voimme räätälöidä konserttiohjelmistomme toiveiden mukaan.

Musiikin taikaa!

Uutisia

Siinan TaikaStudio YouTubessa

Siinan TaikaStudio on Siinan oma YouTube-kanava! Tule mukaan laulamaan ja leikkimään Siinan kanssa!

 

Lue lisää...

UUSI CD ilmestynyt 19.10.2019, Laulubussi

Siina & Taikaradio -orkesterin uusi ja odotettu lastenlaulu-cd LAULUBUSSI on ilmestynyt 19.10.2019.
Tilaa levy kotiin 19e (sis. toimituskulut).

Levytilaukset:
siina.levytilaus@gmail.com

Laulubussi levyn esittelyä lisää täällä.

Tule mukaan yhteiseen lauluun
ja leikkiin - nähdään keikoilla!

Tutustu keikkakalenteriin →

Nähdään myös Facebookissa!

 

Siina Hirvonen

 

(Puh. 050 414 7361)

 

siinataikaradio(at)gmail.com

 

Copyright © Siina Hirvonen 2018